Tiken satotutkimukseen osallistuvista viljelijöistä noin 45 prosenttia vastasi kyselyyn verkossa. Viime viikolla alkaneen puutarhatutkimuksen verkkovastaamismahdollisuutta on jo hyödyntänyt joka kymmenes osallistuja.

Sato- ja luomusatotutkimuksen verkkovastaaminen päättyi viime viikon lopussa. Kyselyyn vastasi verkossa yhteensä noin 45 prosenttia tutkimukseen kuuluvista tiloista. Luomusadon tiedonkeruu sujui lähes yhtä hyvin kuin sadon tiedonkeruu: siihen vastasi yli 40 prosenttia tutkimukseen kuuuluvista luomutiloista. Tiloilta, jotka eivät ole täyttäneet verkkokyselyä, kerätään tiedot puhelinhaastatteluin.

Puutarhatutkimuksen sähköinen tiedonkeruu alkoi 12. lokakuuta. Ensimmäisen viikon aikana verkossa vastasi joka kymmenes tutkimukseen osallistuvista puutarhayrityksistä. Palvelu on auki 30. marraskuuta saakka. Samat toiminnot kuin muissakin Tiken sähköisissä tiedonkeruissa helpottavat ja nopeuttavat vastaamista. Tiedot viljelyaloista on jo esitäytetty kyselyyn. Palvelu estää selvästi virheellisen tiedon lähettämisen.

Seuraava sähköinen tiedonkeruu on maatilatutkimus, jossa kerätään tietoja sikojen lukumääristä, maidon käytöstä maatiloilla sekä kotiteurastusmääristä 3 200 maatilalta. Maatilatutkimuksen sähköinen tiedonkeruu alkaa marraskuussa.

Tiken sähköiset tiedonkeruut:                                                                                              
Satotutkimus (7 000 tilaa) 26.9.–23.10.2011
Puutarhatutkimus (5000 tilaa ja puutarhayritystä) 12.10.–30.11.2011
Maatilatutkimus (3 200 tilaa) 18.11.–12.12.2