Tiken toisen ennakkosatotilaston mukaan viljasato supistuu 2,9 miljardiin kiloon. Heinäkuun puolessa välissä satoarvio oli hieman suurempi - noin 3,1 miljardia kiloa. Pienempi vilja-ala ja alhainen satotaso vähentävät viljasatoa kolmanneksella vuodesta 2009, ja viljasato jää vuosikymmenen pienimmäksi. Tämä ProAgrian asiantuntijoiden hehtaarisatoarvioihin perustuva tilasto tarkentuu marraskuun 23. päivä, kun viljelijöiltä saatavat satotiedot ovat käytössä.

Kuivuus kutistaa satoa
Puinti Suomen pelloilla on edennyt poikkeuksellisen ripeästi. Pääosin puinteja on aikaistanut kuivuus, joka on sekä pakkotuleennuttanut viljoja että pienentänyt jyväkokoa- ja satoa. Tällä hetkellä osa viljoista on vielä puimatta ja suuri osa rypsistä sekä perunasta ja sokerijuurikkaasta on vielä korjaamatta.

Vuosikymmenen pienin viljasato
Viljasato on vuosikymmenen pienin, ja siitä saattaa tulla jopa hieman vuoden 1999 satoa pienempi. Viime vuosikymmeniin on mahtunut muutama vuosi, jolloin sato on jäänyt yhtä pieneksi kuin tänä syksynä. Viimeksi viljasato oli alle 3 miljardia kiloa vuosina 1999 (2,9 mrd. kg.) ja 1998 (2,8 mrd. kg.). Sitä ennen alle 3 miljardin kilon jäätiin vuosina 1992 sekä 1987 ja 1988.

Ohrasato pienenee 900 miljoonaa kiloa
Kaikkiaan viljasato supistuu vuodesta 2009 kolmanneksella eli noin 1 400 miljoonaa kiloa. Ohraa puidaan eniten eli lähes 1,3 miljardia kiloa. Ohran sato myös pienenee eniten eli noin 900 miljoonalla kilolla. Kaurasato on noin 800 miljoonaa kiloa. Kaurasato pienenee viime vuodesta neljänneksen eli noin 300 miljoonaa kiloa.

Syysviljasato kaksinkertaistuu
Syysviljojen osuus Suomen vilja-alasta on vähäinen verrattuna moniin muihin maihin. Syysvehnän ja -rukiin osuus vilja-alasta kasvoi viime vuoden 2 prosentin osuudesta 4 %:iin. Kaksinkertaistunut ala tuottaa noin kaksinkertaisen sadon viime vuoteen verrattuna. Syysvehnäsato on noin 83 miljoonaa kiloa. Ruissato on noin 69 miljoonaa kiloa, josta kevätruista on noin viidennes.

Rypsistä tulossa ennätyssato
Vilja-alan pieneneminen antoi kesantoalan lisäksi tilaa rypsin, rapsin ja härkäpavun viljelylle. Tänä kesänä rypsiala kaksinkertaistui vuodesta 2009 ja se oli 142 000 hehtaaria. Rypsisadosta odotetaan ennätyssuurta eli lähes 180 miljoonan kilon satoa, missä on kasvua edellisvuodesta 50 %. Myös rapsiala kasvoi runsaaseen 16 000 hehtaariin ja sato 23 miljoonaan kiloon.

Tilaston taustaa
Tiken ennakkosatotilaston satoarviot perustuvat ProAgria Keskusten kasvintuotantoasiantuntijoiden omilta alueiltaan antamaan arvioon, joka kuvaa tilannetta elokuun 25. päivänä. Kuntakohtaisten arvioiden pohjana ovat silmämääräiset havainnot sekä paikallinen asiantuntemus. Viljelykasvien pinta-alat perustuvat viljelijöiden tukihakemuksissa ilmoittamiin tietoihin, joista 25.8.2010 mennessä oli tallennettu lähes kaikki. Seuraava tämän vuoden satotilasto (satotilaston ennakkotieto), joka perustuu viljelijöiden ilmoittamiin satotietoihin, julkaistaan marraskuun 23.päivä.

Tilastoon liittyvä taulukko julkaistaan Matilda-maataloustilastopalvelussa ennakkosatotilaston kotisivulla.

Lisätietoja
Tutkija Anneli Partala, puh. 020 77 21376
Tutkija Liisa Siitonen, puh. 020 77 21390
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike